Meistä

Historia

Historia

Witted perustettiin vuonna 2016 nimellä Talented Solutions Oy, kun joukko IT-alalla toimivia ystävyksiä ryhtyi pohtimaan ratkaisua IT-markkinan osaajapulan ratkaisemiseksi. Tavoitteemme oli rakentaa yhtiö, joka olisi ohjelmistokehittäjien paras kumppani työtä tai työprojekteja etsiessä. Näkemyksemme mukaan alalta puuttuivat toimijat, jotka ymmärtävät syvällisesti ohjelmistokehittäjien sielunmaisemaa ja pystyvät yhdistämään teknologia-, liiketoiminta- ja rekrytointiosaamista. Tarinaamme uskoi alkuvaiheessa Reaktor Innovations Oy, josta tuli yhtiön merkittävä omistaja.

Wittedin palvelutarjoama sai hyvän vastaanoton, ja teknologiaosaajien keskuudessa suosituksia kertyi paljon. Toiminnan volyymin kasvaessa perustimme avoimen Witted-yhteisön, mihin jokainen teknologia-alalla työskentelevä oli tervetullut liittymään. Halusimme olla samalla yhtiö ja yhteisö, joka ei jaa maailmaa kavereihin ja kilpailijoihin, vaan toimii avoimessa ekosysteemissä yhteistyössä toimialan muiden toimijoiden kanssa.

Liiketoiminnan kasvaessa kehitimme uusia keinoja markkinan osaajapulan ratkomiseksi. Lähdimme sijoittamaan käynnistysvaiheessa oleviin IT-yrityksiin ja perustimme uusia toimijoita. Ensimmäinen sijoitus tehtiin vuonna 2018 Kroatiassa toimivaan Software Sauna d.o.o.:n. Vuoden 2018 lopussa lähdimme perustamaan Mavericks Software Oy:ta. Wittedin johdon näkemyksen mukaan IT-markkinalla ei ollut tarpeeksi varianssia ja erottuvia työnantajia, ja toimialalla olisi kysyntää aikuisille ja etenkin perheellisille ohjelmistokehittäjille suunnatulle yhtiölle. Maayhtiöistä ensimmäinen perustettiin Norjaan vuonna 2019, ja vuonna 2021 ostimme New Things Company Oy:n osuudet Reaktor Innovations Oy:ltä, henkilöstöltä ja yhtiön toimivalta johdolta. Keväällä 2021 Witted lähti yhteisomistajaksi Reaktorin kanssa konsulttitalo Ara Digital Solutions Oy:öön. Kesällä 2021 Witted perusti maayhtiön Ruotsiin, minkä jälkeen myös Tanskaan ja Yhdysvaltoihin luotiin valmiudet liiketoiminnan käynnistämiseksi.

Nykyinen Witted Megacorp -konserni syntyi kesällä 2021, kun aloimme valmistelemaan seuraavaa kasvuloikkaamme ja tutkimaan listautumista vaihtoehtona. Halusimme yksinkertaistaa viestiä asiakkaiden suuntaan ja tehdä ohjelmistopalveluiden ostamisesta asiakkaille helpompaa. Tytäryhtiöiden ja osakkuusyhtiöiden kanssa tehtiin osakevaihto ja niiden omistajat siirtyivät emoyhtiön omistajiksi.

Halusimme säilyttää yhtiöt omina autonomisina yrityksinä, voidaksemme tarjota osaajille erilaisia työpaikkoja ja yrityskulttuureja. Emme usko, että on olemassa yksi maailman paras työpaikka, vaan erilaiset ihmiset tarvitsevat erilaisia työnteon malleja ja työnantajia. Uskomme, että IT-alan kohtaanto-ongelma ratkotaan rakentamalla monipuolisesti erilaisia työpaikkoja. Matkan varrella Wittedin perustehtävä ei ole muuttunut. Witted haluaa edelleen rakentaa teknologia-alan osaajille maailman parasta työelämää. Kun jokainen IT-alalla työskentelevä on onnellinen ja asiakkaat ovat menestyneitä, olemme saavuttanut tavoitteemme. Tehtävä on ikuinen, sillä maailma on edelleen pullollaan onnettomia IT-ammattilaisia.